Ankaran neekeri

Tiedän että neekeri on ruma sana, se nyt vain jäi päähäni kolisemaan kun luin hesarista Umayya Abu-Hannan kohua ja keskustelua herättäneen jutun rasismista. Suomessa on rasismia mutta itse olen havainnut lähinnä sitä rivien välistä, yllättynyt muutaman sukulaisen ja tutun kohdalla heidän kapeakatseisuudestaan tai etsinyt ehkä liiankin herkästi puolikkaista sanoista merkityksiä joita ei ole. Tuntui pahalta lukea että rasismi kohdistuu näinkin suorasti lapsiin, nimitellään selän takana tai vielä pahempaa huudetaan neekeriksi suoraan naaman edessä. Kommentit ja vastakirjoituset tekstiin ovat vaihdelleet laidasta toiseen, en juuri jaksanut niihin paneutua sillä kyseessähän on yhden henkilön kokemus rasismista, sitä ei voi kokea oikein tai väärin vaan juuri omakohtaisesti. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä mutta sivistyneessä valtiossa toivoisi ihmisten osaavan käyttäytyä. Mitä hyötyä on loistaa pisa-tutkimusten kärjessä jos rasismi kukoistaa ja osa ihmisistä kokee oikeudekseen käyttäytyä toisia kohtaan miten lystää.


Vierailut Suomessa ovat kohdallani harventuneet viimeisen viiden vuoden aikana minimiin joten en enää tiedä millainen on arkipäivän Suomi. Onko se todellakin muuttunut rasistisemmaksi maahanmuuttokriittisyyden lisäännyttyä vai puhutaanko asiasta vain enemmin? Onko oma mieheni Suomen vierailuilla selvinnyt helpolla koska ei ole huomiota herättävästi ulkomaalaisen näköinen?

Turkkilaisten kansallistuntoa on todella vahva, huomattavasti vahvempi kuin suomalaisten jotka herkästi mollaavat omaa maataan ja ihannoivat muita maita. Turkkilaiselle oma karu kivinen ja karu maaperä on aina rakkaampi kuin aidan takana odottava vihreä ruoho. Rasistisia kommentteja eri kansalaisuuksista kuulee mutta itse olen selvinnyt helpolla, kerran on vanhempi mummeli sylkenyt viereeni ja mutissut jotakin Tatjanoista. Se tuli huomattua että esimerkiksi turkkilaisilla työpaikoilla oletetaan ulkomaalaisten omaksuvan turkkilaiset tavat ja käytännöt, ovathan ne ylivertaisia verrattuna muihin. Sama pätee havainnointini mukaan joissakin turkkilaisissa perheissä, oletetaan automaattisesti että ulkomaalainen puoliso hylkää tapansa, kulttuurinsa ja pahimmassa tapauksessa jopa kielensä. Onneksi oman tuttavapiirini ulkomaalaiset puolisot eivät kuulu näihin.

Tuijotteluun olen niin tottunut etten edes huomaa sitä enää, eikä se juurikaan häiritse kun se hyvin harvoin on pahansuopaista. En kuitenkaan tiedä millaista on asua Turkissa tummaihoisena, ei varmasti aina kovinkaan helppoa. Toisaalta turkkilaisten ei tarvitse olla huolissaan, että me ulkomaalaiset käyttäisimme hyväksemme heidän sosiaaliturvaa, eivätkä miehet ja naisetkaan lopu heti kesken näin väkirikkaassa maassa. Joskus on olo kuin Ankaran apinalla, tuijotetaan mitä ulkomaalainen laittaa ostoskoriinsa tai käydään hypistelemässä kaikki samat tavarat perässä kauppareissulla, se nyt kuitenkin on lähinnä huvittavaa eikä syy ottaa yhteyttä vähemmistövaltuutettuun.



Rasismikohu jäi pyörimään mieleeni lähinnä tytön takia. Millainen Suomi hänet ottaa vastaan jos hän jonakin päivänä muuttaakin sinne? Huudeltaisiinko hänelle tai nimiteltäisiin selän takana, olisiko hän aina ulkomaalainen tai puolikas eikä ollenkaan suomalainen? Kokisiko hän että kriittisyys ulkomaalaisia kohtaan kohdistuisi myös häneen? Millaisena Suomi on esittäytynyt teille tässä näkökulmassa, paluumuuttajana ja ulkomaalaisen puolisona tai lasten vanhempina?

Kommentit

  1. itse olen puoleksi turkkilainen, tosin asunut koko ikäni suomessa. pienempänä olin vielä tummempi kuin nykyisin, mutta en muista koskaan kohdanneeni rasismia. ainoastaan kerran joku vanhempi poika sanoi neekeriksi, mutta sekin meni toisesta korvasta ulos.

    tuntuu, että nykyisin maahanmuuttokriittisyys kohdistuu eniten niihin "mamuihin", jotka ovat sosiaalipummeja jne. ja aina, jos joku raiskataan tai tapetaan eikä tekijästä ole tietoa, aletaan supista "maanrikastajista"... ainakin täällä pikkukaupungissa missä itse asun, kaikki normaalit, työssäkäyvät ja ahkerat ulkomaalaiset jätetään täysin huomiotta ja räyskytetään vain niistä harvoista, jotka eivät osaa käyttäytyä. huokaus, sanon minä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Melua tyhjasta vai? Toivottavasti suurimmalla osalla ulkomaalaisista on asiat juuri nain taydellista maailmaa ei tietysti olekaan mutta siihen on aina hyva pyrkia. Kiva kun jatit kommentin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit