Lähtöstressiä ja vedenpaisumus taloyhtiössä turkkilaisittain

Mies on kysellyt jo pidemmän aikaa mihin on kadonnut tytön mekkoon ommeltu sininen silmä, joka suojaa pahalta silmältä ja näinollen huonolta onnelta? Itse en ole turkkilaisittain taikauskoinen, mies sen sijaan kuuluu samaan kastiin kuin suurin osa turkkilaisista, aina on parempi varautua vaikkei täysin uskoisikaan. Silmä oli kuitenkin kadonnut ehkä pesukoneen syövereihin tai leikkipuiston melskeisiin.

Loppuviikosta iski vatsatauti, miehen uusi puhelin ei toiminut ollenkaan ja lopulta yläkerroksen rouvan asunnossa oli vedenpaisumus. Mies hermoili huollon ja puhelinliikkeen välillä, eikä mistään tuntunut tulevan mitään. Onneksi asuntomme oli jo vuokrattu, olisi ollut ikävää jos asuntonäyttö olisi ollut samaan aikaan kun rappuun astuessa kengille lotisee vettä ja seinästä pulppuaa vesi. Aluksi luultiin että vesiputki on räjähtänyt yläkerroksen asunnossa, jonka asukkaat olivat lomalla, lukkosepän avulla asuntoon ja putket kiinni, veden tulo rouvan asuntoon alkoi kuitenkin uudestaan eikä tilanne näyttänyt hyvältä seuraavana aamuna kun vettä pulppusi taas seinästäkin rappukäytävään. Olisikohan sille silmälle ollutkin käyttöä?


Turkkilaiseen tyyliin jokainen kotona oleva haahuili ympäri taloa, puhelimet soivat ja jokaisella oli oma teoriansa veden alkuperästä, syyllinen löytyi vasta yöllä, jolloin talonmies paikansi syyksi ylivuotavan viemäriputken. Tiskiveden mukana sinne oli heitelty niin suuria vihannesten jämiä ja pesusienen palasia, tukkoonhan se oli mennyt ja lopulta vettä tiputteli meidänkin sohbenista eli vedenlämmitysputkesta. Kaksi vuotta aiemmin likaviemäri räjähti, tällöin vessanpöntöstä oli tungettu mitä ihmeellisempiä tukosta aiheuttavaa tavaraa, siinä kävi talonmiestä sääliksi likakaivoa tutkiessaan. Tilanne on nyt ohi ja toivottavasti jokainen pitää tiskatessaan mielessä ettei putkisto kestä ihan mitä vaan. Nyt sitten rempataan yläasuntojen keittiönkaappeja ja maalataan seiniä. Kotivakuutukset ovat harvinaisia vaikka ovatkin melko edullisia, niistä kaikki eivät kuitenkaan kata vesivahinkoja, taloyhtiöllä on onneksi rahaa säästössä, joista ainakin akuutimmat vahingot korvataan. Joskus pistää ihmetyttämään, kuinka omaa kotia kiillotetaan mutta viis välitetään mitä seinien ulkopuolella tapahtuu, tällä kertaa se kuitenkin kostautui. Kuuleman mukaan osassa Turkkia on jo kortteleissa lajitteluroskikset eri jätteille, Ankarassa vasta pullojenkeruupisteet, jotka on sullottu täyteen kaikkea muutakin kuin lasijätettä.


Me saimme eilen tähän kotiin viimeiset hyvästeltävät ystävät kylään, naapurit on hyvästelty jo aiemmin sillä he suuntasivat lomalle, samoin toinen ystäväpariskunta. On ihanaa suunnata uuteen paikkaan mutta samanaikaisesti toki haikein mielin jätämme Ankaran ystävät. Lentoliput syyskuun vaihteeseen on hankittu, muuttofirman kanssa kaikki sovittu, vuokrasopimukset ovat valmiina, terveysasemalta on tarkistettu että kaikki rokotustiedot ja hoitotiedot siirtyvät automaattisesti uudelle perhelääkärille, ensi viikon muistilistaan on merkitty kansalaisuusasian tiimoilta tapaaminen, netti- ja muiden sopimusten siirron hoito sekä korttelipäälliköltä muuttopaperin haku toimitettavaksi uutta paikkaa varten, lopuksi vielä matot pesulaan.


Olikohan siinä kaikki, toivottavasti? Se suojeleva silmä on löydettävä pian.


Tähän postaukseen en laita kuvia vesivahingosta vaan miehen napsimia kuvia vikalta reissultaan uuteen kotikaupunkiimme Izmiriin, jos kiinnostaa niin käy tutustumassa New York Timesin matkailutoimittajan juttusarjaan mitä tehdä Izmirissä 36 tunnin aikana: http://travel.nytimes.com/2013/08/25/travel/36-hours-in-izmir-turkey.html?pagewanted=all&_r=0

Kommentit

  1. Mukavalta näyttää kuvat uudesta kotikaupungista:) Tsemppiä muuttoon ja toivottavasti sininen silmä löytyy pian;) Minä suuntaan Alanyaan viikon päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvaa lomaa, Turkkiin tuli helleaalto joten lampöa piisaa, silmaa etsiessa...

      Poista
  2. Jännä juttu tuo sininen suojeleva silmä ja olen myös ymmärtänyt että ihmiset todella uskovat tähän. Jotenkin kaunista. Uudesta kotikaupungistasi olen lukenut pelkkää hyvää ja monet viettävät siellä lomia (siis Itävaltalaisia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla tuohon silmaan on sellainen kunnioittava asenne monella turkkilaisella, etta parempi pitaa sita kuin olla pitamatta, Izmirissa kay jonkun verran risteilijöita ja lahialueilla on paljon kivoja lomakohteita, ihan innoissamme ollaa muutosta.

      Poista
  3. Minullakin on sellainen "silmä" tosin ei sen vuoksi ,että olisin taikauskoinein)(en ole ) vaan se on vain kivan näköinen siinä missä se on.
    Huh,vedenpaisumus! Tässä kotitalossani jotkut heittävät niitä vauvojen märkäpyyhkeitä vessaan vaikka on miljoona kertaa sanottu ,ettei sellaista saa tehdä ja sitten on taas talon ulkopuolella pulppuamassa haisevaa vettä....Mukavia viimeisiä päiviä Ankarassa;muutatte mielenkiintoiseen kaupunkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin siniset silmat ovat kauniita, joo juuri noin meille kavi pari vuotta sitten kun viemari pamahti, sinne oli heitelty siteita ja markapyykeita sun muuta. Kiitos Jael!

      Poista
  4. Kavimme Izmirissa viimeisella Turkin lomallamme, siitakin taitaa olla jo nelja vuotta. Tuntui mukavanoloiselta ja kokoiselta kaupungilta. Muuten mieheni kaukainen tuttava Joe pitaa siella kai edelleenkin Recis Cafe nimista paikkaa
    joka on kai aika suosittu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Izmirista yleensa kuulee aika paljon positiivista, pitaakin laittaa tuo cafe korvan taakse ja poiketa!

      Poista
  5. Mä olen onnistunut pesemään nazareita koneessa varmaan satoja kertoja :D

    Turkin reissuilla ei ole ehditty edes kentältä ulos, kun paikalliset jo ovat käyneet kiinnittämässä niitä lapsiemme puserusten rinnuksiin :D

    Minusta tapa on viehättävä, mutta joskus on rasittavaa ollut kuunnella jatkuvaa tarinointia "silmättömyyden" vaaroista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo silloin kun tyttö oli pieni niin niita silmia oli joka kauppareissulta ilmestynyt lisaa, isoaitinsa on aina kauhuissaan jos lahdemme ulos ilman silmaa ja jos jotain sattuu niin silmattömyyshan se!

      Poista
  6. Paljon Onnea tulevaan İzmirissa. İzmir on kaunis kaupunki.
    Meilla menossa asunnon etsşinta Fethiyesta, jonne paatimme palata sukulaisten lahelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, no mutta Fethiyehan on ihanaa seutua! Onnea talon etsintaan!

      Poista
  7. Me heitämme sinisiä silmiä roskiin sitä mukaan, kun niitä tulee lasten vaatteisiin ripustettuna tai jonkun tavaran mukana. Minulle se on taikakalu, enkä halua sellaista kotiini. Edelliset vuokraisännät oli ihan vakuuttuneita sen tarpeellisuudesta ja kertoivat sinisen silmän puutteen aiheuttaneen heidän tyttärelleen änkytyksen. Justiinsa joo. Meillähän noita sinisiä silmiä on sitä paitsi tusina ihan omasta takaa:).

    Voimia muuttoon! Ja onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mine! kohtahan me siella ollaan, hui alkaa jo jannittaa! Tanaan saatiin taas maistaa mahtavaa palvelua paikalliselta poliisilaitokselta, no toivottavasti sinne ei huomisen jalkeen tarvitse enaa menna, siita lisaa myöhemmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit