Kevyttä kesää

Meille on saapunut kesä, äitienpäiväviikonloppuna mittari huiteli +31 asteessa ! Kesän alun kunniaksi sain lääkärini rutiinikontrollissa satinkutia kohonneista kolestroliarvoista, joten nyt elelen kevyesti ja kuuliaisesti. Aamulenkillä suggeroin itseni sujuvasti ohi leipomon ja mietin kuinka hyvää on näkkileipä enkä hairahda muidenkaan herkkujen pariin, ainakaan kovin usein. Sain lääkäriltä ohjeet käyttää oliiviöljyä maltillisesti, unohtaa voin, syödä reilusti papuja ja palkoja, linssejä. Neuvoi myös ohittamaan ne leipomot ja kahviloiden kakkuhyllyt, onneksi salaattikausi on parhaimmillaan eikä alkavassa kesähedelmien kaudessakaan ole valittamista, ekat persikat ja aprikooosit ovat jo myynnissä.

Ohitan börekpaikat päättäväisesti....
Äitienpäivänä kävimme ulkona aamiaisella kuten ilmeisesti kaikki muutkin asuinalueellamme. Aamiaispaikan vastaava näytti kauhistuneelta jonon pidetessä ja nälkäisten äitien tuijotellessa vihaisesti kelloa. Pääsimme onneksi suhteellisen nopeasti pöytään ja herkuttelimme maisemilla ja tarjoilulla. Herkuttelun jälkeen uusi viikko aloitetaan taas kevyesti. Tarjolla on viimeisiä hyviä kukkakaaleja sillä niiden paras sesonki alkaa olla pian ohi, sen sijaan papukausin on vasta aluillaan joten turkkilaiset oliiviöljyruuat sopivat mitä parhaiten alkaviin lämpöihin ja tietysti myös kolestrolin nujerrukseen. Kas näin:

.....jotta voin herkutella aina välillä.
Kukkakaalisalaatti

Kukkakaalia
Herneitä
Suolakurkkua
Tuoretta minttua
Jogurttia
Suolaa
Sitruunapippuria
Sitruunanmehua
Hunajaa


1. Raasta kukkakaali tai leikkaa pieniksi paloiksi. Sekoita joukkoon herneet ja leikkaa suolakurkut pieniksi paloiksi.

2. Sekoita sekaan jogurttia ja mausta suolalla, sitruunapippurilla, noin yhden sitruunan mehulla ja noin teelusikallisella hunajaa. Maistele ja tee salaatista oman maun mukainen!

Papuja oliiviöljyssä

Oliiviöljyruuat eivät usein näytä kovin koreilta mutta kannattaa kokeilla, saatat ihastua makuun. Oliiviöljyruokaa voi varioida miten haluaa ja tarjonnan mukaan. Nyt keväällä paikalliset kokkaavat kyseistä ruokaa käyttäen latva-artisokkaa, pieniä napsakoita kesäkurpitsoita ja härkäpapuja.


350 g kokonaisia härkäpapuja
1 sipuli
3 pientä kesäkurpitsaa
1 porkkana
1 peruna
vajaa desi oliiviöljyä
1 sitruuna
(puristettua valkosipulia)
 1.5 tl suolaa
 1.5 tl sokeria
vettä

 tai 

vain 500 g härkäpapuja, ilman kesäkurpitsaa, porkkanaa ja perunaa.

1. Kuullota sipulit oliiviöjyssä ja lisää pilkotut ja lohkotut vihannekset, lisää vettä niin että vihannekset puoliksi peittyvät. Lisää sitruunanliemi, suola ja sokeri ( voit lisätä molempia hieman enemmin maun mukaan!) sekä halutessasi valkosipulia.


2. Anna kiehua hiljaisella kannen alla niin kauan kun vihannekset ovat kypsiä. Tarjoile ruoka lämpimänä tai viileänä, lämpimän ruuan kylkeen sopii hyvin pilahviriisi ja viileän taas valkosipulilla maustettu jogurtti.

Afiyet olsun!




Kommentit

  1. Korkea kolesteroli taitaa olla myos perinnollista ja jotkut sanoo etta stressista. Eritellaanko teidan verikokeissa hyva ja huono?
    Meilla taitaa olla tuuria kun miehen kanssa syodaan paljon voita ja rasvasia juustoja ja arvot ovat ihan ok.
    Harkapavut ovat hyvia. Tiesitko etta joiltain ihmisilta puuttuu G6PD-entsyymi ja heille harkapavut voivat aiheuttaa anemiaa ja huonovointisuutta. Myos jotkut laakkeet kuten sulfa ovat heilta kiellettyja. Appiukollani oli tallainen vaiva. Toisaalta tallaiset ihmiset ovat kuulemma lahes immuuneja malarialle! Ei huonoa ilman hyvaa tai painvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nain on ja mulla on myös perinnöllisyyrasite suvussa, huonon ja hyvan tasapaino on mulla viela ihan hyva mutta kokonaiskolestroli on noussut sen verran korkeaksi etta alkaa rassaamaan verisuonia. Juustot ja se voi on nyt sitten melkein pannassa. En muuten tiennyt tuollaisesta puolesta harkapavuissa, mielenkiintoista!

      Poista
    2. Oon kuullu, että täällä Kreetalla vastasyntyneistä testataan rutiininomaisesti toi entsyymipuutos, koska härkäpavut ovat niin olennainen osa ruokakulttuuria.
      Ihanat reseptit! Terv. Suometar

      Poista
  2. Ihania kuvia ja ruokia. Luulin, että olen tutkinut vihanneshyllyjä, mutta en sitten kuitenkaan kai. Milläs nimellä löydän härkäpavun? Jaksaisitko neuvoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkapapuja on nyt myynnissa nimella bakla, niita on kahdenlaista, niita joista syödaan vaan sisalta itse pavut ja sitten naita natimman naköisia, jotka syödaan kokonaan. Hyvia ovat!

      Poista
  3. Aivan ihanan kuuloinen salaatti! Pakko kokeilla heti! Nam. :-)

    Minullakin on kolesteroli yleensä hieman koholla, mutta se taitaa olla perinnöllistä, koska en keksi mikä ruokavaliossani voisi sitä nostaa. Tosin kun muutimme aikoinaan Intiaan, kolesteroli laski normaalin rajoihin, eli se siitä perinnöllisyydestä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on aina ollut kolestroli hieman koholla mutta nyt se on ihan liian koholla ja myönnan kylla etta viimeisien aikojen kiireetkin vaikuttavat, stressi ja sen myöta myös ruokavalio eli nyt sitten kiristetaan.

      Poista
  4. Mä en ole edelleenkään saanut aikaiseksi kokeilla papuja. Joskohan nyt jo :) Sinulla on aina niin herkullisia ohjeita, mut niin, laiskuus iskee vaikka markkinoilla sitä olisi tarjolla. Lämpöä on meilläkin riittänyt. Nyt varsinkin pienen vauvan kanssa huomaa, että minnekään on turha iltapäivällä lähteä kun on jo niin kuuma ja kuumennat ajat ovat vasta edessä. Onneksi tällä hetkellä muutama viileämpi päivä tiedossa.

    VastaaPoista
  5. Toi kukkakaalisalaatti näyttää tosi hyvältä, täytyy laittaa ohje muistiin ja kokeilla joskus.
    Mulla oli vuosia sitten kolesteroli koholla ja rupesin syömään kaurapuuroa joka arkiaamu aamupalaksi. Sillä laski!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit