sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Mitä jos anoppi asuisi teillä?

Tulimme tytön kanssa lauantai-iltana rappuun samalla ovenavauksella yläkerran vanhemman rouvan ja tämän pojanpojan kanssa. Kello läheni seiskaa ja mietin missä lienee hengailin samanikäisenä kuin poika lauantai-iltaisin, harvemmin ainakaan mummon ja papan kanssa. Kyseisen vanhemman pariskunnan lapsenlapset ovat aika tyypillisiä turkkilaisia parikymppisiä nuoria, joiden mielestä viikonloppuillan vietto katsoen mummon kanssa kolmen tunnin maratonia turkkilaisesta sarjasta on ihan normaalia. On coolimpaa juoda mummon keittämää teetä tulppaanilaseista pitsein koristellussa olohuoneessa kun hengata pussikaljojen kanssa kylmillä nurkilla.


Tunnen joskus pienen piston sydämessä kun tytön koulukavereita hakevat portilta mummot, papat ja jopa isomummot. Tytön kaikki isovanhemmat asuvat kaukana ja toisinaan ikävä yllättää. Miksei mummi voi asua aina meillä, on aika tyypillinen kysymys silloin kun isovanhemmat ovat viihtyneet luonamme useamman kuukauden. Turkissa sukupolvien välinen ketju on arjessa niin vahvasti läsnä että sen puuttumisen huomaa. Onneksi meille on siunaantunut varamummoja ja varadedejä niihin hetkiin kun ukki-ikävä yllättää. Naapurin eläkeläisillä on aina aikaa lapsille ja ne yläkerran mummon fetajuustorullat ovat jostain syystä aina parempia kuin kotona paistetut.


Muistan omasta teini-iästäni että kaikkien yli 30v. jutut olivat todella boooriiing ja kansantanhuja tanssivat vain todella pöhelöt. Turkissa vanhojen ihmisten juttuihin suhtaudutaan vakavasti eikä minkäänlainen silmienpyörittely tule kysymykseen. Jaksan myös aina ihmetellä että turkkialaisten kansantanssien harrastaminen kerää riveihinsä paljon nuoria harrastajia, joiden mielestä siinäkään ei ole mitään pöhelöä. Olen tottunut etsimään tietoa tapahtumista, resepteistä ja ihan kaikesta netistä mutta etsiessäsi tiettyjä asioita turkin kielellä, vastauksia ei aina olekaan. Niille ei todennäköisesti ole tarvetta vaan ne kysytään oikealta ihmiseltä kuten anopilta, mummolta tai naapurilta. Tomaattikastikkeen resepti ja paras tapa tehdä turkkilaisia poğaça pasteijoita on löytynyt jostain ihan muualta kuin netistä enkä taatusti olisi tajunnut etsiä hillopurkkeja ja ompelijaa oikeasta paikasta ilman naapurin mummoa.


Koirapuisto kavereiden kanssa hytisemme aamutunneilla puistossa kun muut nukkuvat sunnuntaina pitkään. Toisella on kiire kotiin auttamaan anoppia pystyyn ja toinen pohtii minne veisi äitinsä sunnuntain kunniaksi. Molemmat asuvat perheen kanssa kun eivät enää itse selviä arjesta. En enää kysy keneltäkään aidosti ihmetellen että asuuko anoppi/äiti/isä/appi kanssanne sillä kysymys tuntuu herättävän itsestäänselvästä vastauksesta johtuen kummastusta.

Viime viikolla televisiossa uutisoitiin Keski-Anatolian kylässä asuvasta iäkkäästä rouvasta, jonka lapset olivat hyljänneet. Eikö teidän kanssanne asu kukaan lapsista, ihmetteli reportteri jonka jälkeen siirryttiin kylän raitille haastattelemaan parturia ja kauppiasta tästä kamalasta kohtalosta. Viikko sitten istuin kaverini luona, jonka luona asuu anoppi. Huonokuntoinen anoppi on aina kotona ja kesälomat ja menot suunnitellaan sen mukaan. Päivän reissua varten jonkun kaverin on huolehdittava anopin ruokien tekemisestä ja oltava valmiina hätätilanteita varten. En ole koskaan kuullut kaverini valittavan anopin huolehtimisesta sillä monelle se tuntuu kuuluvan automaattisesti pakettiin.



Asutko samassa taloudessa vanhempiesi tai puolison vanhempien kanssa? Olisitko valmis asumaan? Mukavaa sunnuntaita, viikolla tulossa ihana tahinipulla resepti, johon sain vinkin keneltäs muulta kuin naapurin mummolta.






23 kommenttia:

  1. Moikka, me asutaan niin että anoppi asuu meidän alakerrassa. Ja voin kertoa että hyvin menee. Hänestä on ihan mieletön apu taaperon kanssa. Varsinkin kun muita auttajia ei ole lähimaillakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loistavaa, mina olen asunut lapsuuteni niin etta mamma eli aidinaiti asui alakerrassa ja me ylakerrassa. Mamma olikin mun lapsuuteni yksi tarkeimpia ihmisia ja sailyy aina muistoissani, niin monta asiaa lapsuudestani liittyy haneen <3

      Poista
  2. Minä ole joskus miettinyt tätä, kun omat vanhemmat ja ukkelin vanhemmat alkavat kuitenkin olla jo aika iäkkäitä. Olisi kiva, jos voisin ihan varauksettomasti sanoa, että totta kai ottaisin omat tai puolison vanhemmat asumaan meille, mutta valitettavasti asia ei ole kuitenkaan niin yksioikoinen. Ensin pitäisi ainakin etsiä isompi kämppä; sitten järjestely voisi onnistuakin ja olla ihan mukavakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen etta harva meista individuaalikulttuurissa kasvaneista on valmis tuosta vaan ottamaan kummankaan vanhempia kotiin mutta kun itselle tulee ikaa ja muille myös, ajatukset alkavat hieman askarrella aiheen parissa. Pitaisi tosiaan olla kunnon tilat, parasta olisi omat kerrokset.

      Poista
  3. Eksäni vanhemmat olivat ihan mukavat, ja ihan hyvin olisin jonkun aikaa voinut asua samassa taloudessa;D Onhan se käteävää etenkin lapsiperheille että aikuiset lapset ja vanhemmat asuvat aika lähellä toisiaan, mutta ehkä vaikeampaa jos olisi ihan samassa talossa. Olen huomannut tässä omassa naapuristossani että täällä on useitakin nuoria pareja, joiden vanhemmat asuvat ihan vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Tahinipulla kuulostaa ihanalta, jään odottamaan ohjetta., Itsekin tykkään käyttää tahinia paljon leivonnaisissa, joten olen utelias;D

      Poista
    2. Tuo on muuten totta etta taallakin on aika yleista etta asutaan lahekkain, onkohan se uusi tyyli kun yha useammin halutaan kuitenkin asua omillaan? Kylla sita apua aina tarvitsee, mulle tuli yllarina pe illaksi kokous töihin aika myöhaan illalla mutta onneksi sain tytön ystavani luokse jolla on samanikainen tyttö ettei neidin tarvitse tulla kuuntelemaan tylsia jorinoita. Tahinipullan resepti tulee viimeistaan viikonloppuna, sulla onkin aina niin ihania tahiniresepteja.

      Poista
  4. Minä pidän TODELLA kovasti appivanhemmistani ja olen asunut heillä aina Turkista Suomessa lomaillessamme useampia kuukausia. En silti osaa kuvitella jatkuvaa yhdessä asumista. Turkista käsin katselin taloja, joissa oli pihatalo. Se olisi ehkä minulle sopivin ratkaisu. Samassa pihapiirissä, mutta omassa talossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen pihatalo jarjestely olisikin hyva tai sitten omat kerrokset olisi toinen mahdollisuus. Sellainen etta olisi seuraa ja apua tarjolla aina puolin ja toisin mutta tarpeeksi myös yksityisyytta. Turkkilaisille monille se yksityisyys ei ole niin tarkeaa niin eivat osaa kaivata sellaista kuten itse taas kaipaan.

      Poista
  5. Samassa taloudessa, eri kerroksessa, näin se on ollut meillä ja näin olen anopistani huolehtinut kymmeniä vuosia, hyvin on mennyt. Mutta täytyy tunnustaa, että nyt kun alakertaan muutti toinen miniä ja sain jäädä 'työeläkkeelle', niin huokaisenpa helpotuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvia elakepaivia sinulle, onhan siina tekemista kun toisesta huolehtii, ihan työsta se kay. Tuo samassa taloudessa ja omissa kerroksissa ratkaisu on varmasti aika toimiva, niin mekin asuimme kun olin lapsi. Lapsen nakökulmasta se oli ihanaa.

      Poista
  6. #Turkissa vanhojen ihmisten juttuihin suhtaudutaan vakavasti eikä minkäänlainen silmienpyörittely tule kysymykseen". Juurikin näin. Käylyni ja hänen kolme sisartaan hoitivat vuorokuukausin sänkypotilas-äitiään yli 12 vuoden ajan. En ole kuullut heidän tai puolisoidensa kertaakaan valittavan asiasta. Suomessa vanhukset tuntuvat välillä olevan heittokamaa ja kuitenkin vanhuksissa lepää suuri viisaus ja elämänkokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhuksien huolehtiminen on yhteinen velvollisuus joten siita ei saa valittaa eika vanhuksien jutuillekaan hönahdella etta mitas tuo kalkkis tossa hölisee. Turkissa on huonot elakkeet, useimmiten mutta ainakin vanhana saa arvostusta.

      Poista
  7. Ei ikinä, ei missään tapauksessa! 8 vuotta kävin kyläreissuilla kerran kesässä, mutta kaiken mielipahan ja ahdistuksen jälkeen jätin vierailutkin pois. Mies kävi lasten kanssa kerran kesässä pakollisen vierailun. Mies tarvi vähintään viikon mun tarjoamaa "terapiaa"! Se tuntui taas minusta kun olisin itse ollut mukana, joten sanoin, että et enää puhu käynneistä ja sitten tilanne helpotti. Mitään apua ei koskaan saatu, tosin ei edes kysytty. Välit muodolliset. Koskaan ei saanut sanoa vastaan kun haukuttiin koti (kanakoppi, rivitaloasunto), työpaikka (vain johtoasema olisi ollut riittävä), ruoka (epäterveellistä ja pahaa, eivät ole sitä kun kerran syöneet tupaantuliaisissa), vaatteet (likaisia, rumia), minun sukulaiset (kolttasaamelaisia? No ei, ihan vaan karjalaisia/pohjoispohjanmaalaisia)jne. Lapset häiritsivät heidän arkeaan, vaikka meillä on tosi rauhalliset ja kiltit lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Tuollaiset ikava kokemukset eivat kylla taatusti saa innostumaan yhteisasumisesta tai edes ajan viettamisesta yhdessa. Kuulostaa todella ikavalta.

      Poista
  8. Omat vanhemmat asuvat samassa pihapiirissä. Ukki kuljettaa lapsia harrastuksiin ja mummu tekee ruokaa kun vanhemmat ei kerkiä.
    Kaikki lapsenlapset käyvät isovanhempien kanssa ulkomaareissuissa.
    Vastavuoroisesti minä tai mieheni kuljettaa isovanhemmat lääkärireissuilla ja toimittaa kaikki asiat mitkä tehdään tietokoneella.
    Meillä tämä järjestely on toiminut jo pitkään.
    Jos kyseessä olis miehen vanhemmat niin ei edes mieheni suostuisi asiaan.
    Äiti*4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa etta teille on muodostunut noin toimiva kuvio vanhempiesi kanssa, ison lapsikatraan kanssa se tuo varmasti paljon iloa ja helpotusta arkeen ihan kaikille.

      Poista
  9. Vaikka kuinka käy sääliksi vanhuksia, niin pitää tunnustaa, että heillä kaikilla ei ole sosiaalisia taitoja. Minun saksalainen anoppini ei tullut toimeen kenenkään kanssa, eikä oma äitini ollut sen parempi.Olivat välirikossa sisariensakin kanssa.Avioliitot olivat riitaisia ja traumatisoivia lapsille. 10 vuoden jälkeen en jaksanut anoppiani enää kestää. Onneksi hän ei enää jaksanut kävellä 1 km meille. En käynyt enää koskaan.Kommunikaatio puhelimessakin oli mahdotonta, koska nainen ei kuullut, ja jos kuuli niin ei ymmärtänyt. Itkun kanssa pahoilla mielin lähdin aina Suomesta äitini luota loman jälkeen kotiin. Yli 30 v:n aikana äiti tuhlasi yhden ainoa kerran rahaa puhelinsoittoon eikä siitäkään ollut iloa. Kumpikin näytteli "kuolemansairasta" vuosikymmenet, mutta eli leskinä pitkään ja hyvin vanhoiksi. Pärjäsivät varsin hyvin yksin ja vähäisellä kodinhoito- ja kaupan ruokapalvelun avulla kotonaan.Jaksoivat olla vieraskoreita ja miellyttää palvelijoitaan lyhyen ajan kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei meilla kaikilla taida olla niita taitoja missaan vaiheessa elamaa. Eivat varmasti ole helppoja kaikki yhteisasumiset maissa, joissa niita ei voi valita. Onpa ollut raskaita tapauksia sinulla, silloin ei varmana yhteisasuminen huvita :(

      Poista
  10. Kuuma ja tunteita nostattava kysymys😊sanon myös, että EIIIIIIIII! Anoppi ei ole ikinä tykännyt minusta. En ole tarpeeksi hyvin koulutettu hänen pojalleen. Vävynkin ammatista puhuu negatiiviseen sävyyn. Pahin oli, että meni sekaantumaan minun ja sairaan äitini asioihin. Nyt, kun ollaan Suomessa takaisin ja minä olen työtön, sehän on varsinainen jackpot hänelle! Maailmassa onmukavampiakin ihmisiä ja olen mieluimmin niiden seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olikin sun blogi jostain syysta hukassa kun ei paivittynyt enaa, nyt löysin uuden blogisi, kiva juttu! Terkut Hankoon! Uuuh tuollainen vahattely kuulosta ikavalle, en ihmettele etta vastauksesi on Ei :)

      Poista
  11. Viihdyin vielä 16-vuotiaanakin erittäin hyvin mamman kanssa ja monesti jätin iltamenoja väliin, kun kotona oli kivempaa - mutta mamma olikin aivan erityinen :). Miehen mielestä olen tässä suhteessa kovin algerialainen... Pidän anopistani, mutten voisi kuvitella asuvani saman katon alla!

    VastaaPoista
  12. Turkissa kieltämättä vanhuksiin suhtaudutaan eri tavalla ja heitä myös näkee joka paikassa liikkeellä. Minibussiin tarvittaessa vaikka lähes nostetaan mummoja ja pappoja ja heitä saatellaan oikeisiin suuntiin, jos apua tarvitaan. MInunkin turkkilaisista kavereistani ja tutuista useampi asuu äitinsä kanssa ja huolehtii hyvinkin huonokuntoisista vanhuksista. Tässä taas yksi hyvä puoli sille ihanalle maalle!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!