Juurihoitoa suomalaisuuteen

Tänään on joulukuun kuudes. Turkissa se on tavallinen arkipäivä, joka kului 100-vuotiaan Suomen kunniaksi hyytävän kylmässä säässä näin izmiriläisittäin. Vuorasimme itsemme kaulaliinoin, pipoin, toppatakein ja hanskoin aamulla sillä olihan ulkona vain muutama lämpöaste aamulla. Kiidin kotoa tytön koululle, takaisin kotiin viemään koiraa ulos ja viime tingassa töihin purevan tuulen puhallellessa mereltä. Työkaverin poissaolon takia työpäivä sujui kiireisesti ja ehdin juuri ja juuri tyttö kainalossa hammaslääkärin penkkiin puoli kolmeksi. Poran laulaessa ehdin ensimmäistä kertaa miettiä Suomea ja suomalaisuutta.


Kolme ensimmäistä päivää ovat kriittisiä, kymmenen päivää on tarkkailtava tilannetta ja neljässä viikossa koko hoito asettuu kunnolla kalustoon, muistutti hammaslääkärini rouva Tibet viime viikon juurihoidosta, joka viimeisteltiin muun ohessa. Mietin, että sehän on sama kuin ulkosuomalaisen sopeutumisjakso tänne, vain hieman eri aikajanassa. Juurihoitoa suomalaisuuteen. Alussa kannattaa syödä särkylääkettä huolella, sanoi Tibet ja veti esiin peilin, jotta voin ihailla ammattilaisen kädenjälkeä. Hyvältä näyttää, nyökyttelin suu turvoksissa. Hyvältä näyttää vaikken varmasti olekaan asettunut kalustoon ihan kuten pitäisi vaan tuotan jatkuvasti pientä heiluntaa lähipiirissäni.

Viime viikon lauantaina juhlistimme pienen suomiporukan kesken Suomen itsenäisyyttä kahvittelun merkeissä. Tapaamme kyseisellä porukalla harmittavan harvoin mutta kun tapaamme niin juomme sumppia suomalaisittain kahvikupeista asetteineen ja kehumme kahvipöydän parhaaksi kaalipiirakan. Päivän emäntä huokaa helpotuksesta että vieraat ovat suomalaisia, joille maistuu aina kaikki eikä mistään valiteta. Hörpitään lakkalikööriä ja ollaan välillä hiljaa. Istahdan ystäväni suomalaistyyliseen mukavaan nojatuoliin ja mietin taas kerran mikä tämänkin suomalaisen kotona on niin erilaista kun turkkilaisessa kodissa. Tapetit, koko seinän täyttävä pursuileva kirjahylly ja kahvinkeittimen rauhallinen ruplatus. Kun yksi sanoo että nyt on parasta suunnata kohti kotia, ovat kaikki suomalaiset eteisessä takki niskassa ja kengät jaloissaan viidessä minuutissa. Seuraavat treffit on sovittu samassa ajassa ja siinä samassa on myös kiitelty, hyvästelty ja ulostauduttu. Ei siinä turhia mutinoita tuhlailla. Iltapäivän aikana on puhuttu asiat halki Suomesta, Turkista, historiasta ja kaikkien perheistä eli yhtä paljon kuin turkkilaisten tuttavien kanssa ehtii vuoden aikana.

Kotimatkalla hammaslääkäristä taksikuski kysyy kotimaatamme kun puhumme tytön kanssa suomea. Finlandiya, vastaan kuten monesti muulloinkin. Mies kertoo työskennelleensä lukuisissa maissa, tiedän miltä tuntuu kun pakkasta on -55, hän nyökkää peruutuspeilin kautta. Minä en, mutta nyökkään kuin jakaisimme yhteisen muiston. Oletko kotoisin Helsingistä, en ole ja kerron kotikaupunkini olevan Lappeenranta. Juu, siellä lähellä rajaa. Taksista noustessa mies huikkaa itsenäisyyspäivän onnittelut ja jäämme tytön kanssa tuijottelemaan toisiamme. Sieltä se kotimaani aina kurkistaa, yllättävistä yhteyksistä ja tilanteista. Itselläni juhlistaminen kulminoituu lopulta miehen työmatkalta kotiin kiikuttamaan kakkuun, josta hammaslääkärini olisi varmasti innoissaan. Linnanjuhlien lähetys pätkii ja facebookin feedi täyttyy. Syön kakkua uusilla hampaillani ja lähetän lämpimiä ajatuksia Suomeen. Onnea!

Kommentit

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää kylmään Izmiriin :)

    VastaaPoista
  2. Suomi on ja pysyy meissä, missä sitten ikinä asummekaan. Onnea siis sinulle, suomalainen.

    VastaaPoista
  3. Toipumisia hampaille. Suomi oli kyllä eilen niin mielessä, etenkin Suomen suurlähettilään luona itsenäisyyspäivän vastaantotolla, jossa oli hienot juhlat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja teillä olikin hienot juhlat!

      Poista
  4. Ihan mieletön vertaus; mietin muuten tätä viimeksi Suomessa - siis omia juuria ja sitä, miten niitäkin pitäisi varmaan jotenkin hoitaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit