Suurkaupungin kasvatti ja sen äiti

Tyttö syntyi Ankarassa, jossa asuu 6 miljoonaa ihmistä ja muutti kolmen vanhana 4 miljoonan Izmiriin. Itse kävin metropolissa lapsuudessani muistini mukaan 12-vuotiaana. Muistan kuinka Pietarin loputon kaupunki ja hurjaa kiitävät autot rinnakkaisilla kaistoilla kummastuttivat, syvälle maan alle johtavissa metron liukuportaissa alkoi hirvittää kun joka puolella velloi loputon ihmismassa. Jos minut olisi heitetty 6-vuotiaana keskelle Karşıyakan ostoskatua lauantairuuhkassa, olisin varmasti saanut kohtauksen. Tytöstä tungos on normaalia, tungos on kivaa, neidin pienet lenkkarit alkavat tsippailla eestaas jos tungoksesta löytyy katutaiteilija tai muusikko. Itse vilkuilen edelleen pakoreittiä ja hengittelen katsellen kohti sinistä taivasta. Olemme kuin tarinan kaupunkilaishiiri ja sen maalaisserkku.


Kasvoin suomalaisessa pikkukaupungissa, jossa kävelin lähimetsän halki tarhaan ja fillaroin ala-asteelta alkaen läheiseen pieneen kouluun. Elämän keskiössä olivat lähisukulaiset, aina kotona odottava mamma, kesät mökillä ja kulmakunnan kaverit. Katsoin puoli tuntia pikkukakkosta illassa, söin kiusnakkia lauantaisaunassa ja asuin vanhempieni kanssa mamman yläkerrassa kuten moni muukin 70-luvulla syntynyt kaverini. Menin puolipäiväiseen tarhaan vasta esikoululaisena ja suurin osa korttelini kavereista oli luokkakavereitani läpi koko kouluajan. Ensimmäinen harrastukseni oli baletti, tytöllä se on nyt vuoden jatkunut koripallo. Valmentaja on tärkeä henkilö ja muistan hyvin katsellessani tyttöä pelikentällä kuinka ihailin omaa tanssinopettajaani. Lapsuudessani käytiin lähikaupassa, syötiin oman pihan omenista tehtyä hilloa ja mehua, kesällä uitiin aamusta iltaan.



Turkkilaisen sosiaalisen kulttuurin ansiosta tytöstä on varmasti kasvanut monessa mielessä hyvin erilainen lapsi kuin itse olin. Muistan itseni aika arkana ja hiljaisena lapsena kun taas tyttö tunkee mielellään itsensä joka ovesta sisälle. Viimeisen kahden lomaviikon aikana luulen tytön viettäneen enemmin aikaa kyläpaikoissa kuin kotona, huomasin yhtenä iltana ihmetelleeni miten neiti ehti jo naapuriin kun olimme juuri ehtineet kotiovesta sisälle. Itse sain hädin tuskin sanaa suustani samanikäisenä kyläpaikassa, tytön kohdalla joudun taas toppuuttelemaan toisinaan tarinantahtia. Tyttö on tottunut 3-vuotiaasta asti ryhmäkuriin turkkilaisessa tarhassa kun itse olin kotihoidossa esikoululaiseksi asti. Tytön sosiaalinen piiri on hyvin erilainen, yläkerran pappa- ja mummo, oma opettaja, korisvalmentaja, naapurin täti ja parhaimpien ystävien vanhemmat ovat tärkeitä henkilöitä arjessa. Puolituttuja kahvilan setien ja vihanneskaupan tätien kanssa tyttö small-talkkaa itseäni paremmin.

Omia lapsuuteni leikkejä leikittiin metsissä, omakotitalojen kellareissa, mökin kallioilla ja melko vapaasti korttelissa pyörien. Tyttö on ollut jo melko pienestä asti tietoinen suurkaupungin vaaroista, täällä lapset eivät jää juurikaan valvovan silmän ulottuville. Autottomassa perheessä kasvaneelle tytölle taksi, lautta, metro, ratikka ja bussit ovat arkisia kulkuvälineitä eikä metroon ahtautuminen hirvitä pahimmassa ruuhkassakaan. Huomaan sosiaaliseen kulttuuriin kasvaneessa neidissä kuitenkin  yhtäläisyyksiä siihen ujoon puoleen itsessäni, se suomalainen puoli nostaa usein päätään jos leikit alkavat käydä turhan rajuiksi tai sosiaalisuudelle tulee stoppinsa. Silloin neiti vilkaisee äitiinsä ja haluaa kotiin missä voi olla ihan omissa oloissaan.



Pikkukaupungissa kasvanutta minää hengästyttää toisinaan neidin sosiaalisen elämän vauhti. Tyttö on tottunut pienestä asti jatkuvaan huomioon mihin tahansa meneekin. Ja monessa neiti onkin ollut mukana turkkilaisen arjen rytmin takia. Tytöstä on ihan tavallista olla mukana vanhempien työpaikalla, mennä pariksi tunniksi naapuriin, lähteä äidin seuraksi lääkäriin, kokoukseen tai toimittamaan asioita virastoon. Tyttö kulkee mukana suomalaisten tapaamisissa vaikka onkin joukon nuorin ja istuu mielellään kesäisin illanvietossa kaupungin rantakuppilassa.

Minä uin lapsuuteni Saimaassa ja iltauneen sekoittui aikuisten pulina hämärtyvässä kesäillassa, tyttö ui egenameressä ja pulisee usein muiden mukana. Nautin iltamyöhällä kylästä tullessa pimeällä tiellä autonkyydin unettavaa heijausta, tyttö rakastaa taas Izmirin lahden ylitystä lautalla kun ilta on laskeutunut ja ympärille syttyy valomeri. Jos sain valita, olisin syönyt aina mamman lettuja ja omenahilloa, tyttö valitsee suosikkinsa turkkilaisen lihakeiton. Paijasin lomamatkoilla kaikki eteen sattuvat katukoirat, nykyisin paijaamme ne yhdessä tytön kanssa. Tytön lapsuus muodostuu hyvin erilasista elementeistä kuin omani mutta silti siitä löytyy jatkumoa omaani, niihin asiohin joita ammennan arkeen omista muistoistani.

Oman lapsuuden ja lapsen lapsuuden eroista ovat kirjoittaneet myös:
http://edustusrouvanpaivakirja.blogspot.com.tr/2018/02/silloin-ja-nyt.html
http://tahdonasiat.blogspot.com.tr/2018/02/elliot-bay-vs-suomenlahti.html
http://mylifeingc.blogspot.com.tr/2018/01/oma-lapsuus-vs-hanen-lapsuutensa.html


Kommentit

  1. Olipa kiva postaus, ja kivasti kerroit miten erilainen oli oma lapsuutesi ja tyttäresi lapsuus. Täälläkin huomaan miten paljon sosiaalisempia (ja kovaäänisempiä:D) täkäläiset lapset ovat suomalaislapsiin verrattuna. Oma poikani oli 5 ikäinen täältä muuttaessa, ja olen joskus miettinyt olisikohan hän erilainen jos olisi kasvanut täällä aikuiseksi.
    Minä olen kasvanut ja asunut suurissa kaupungeissa, tosin ei Helsinki nyt kauhean suuri ole ,mutta olen tuntenut heti olevani kotonani muissa suurissa asumissani kaupungeissa, kuten New Yorkissa, Caracasissa ja Miamissa. Sen sijaan kun palasin tänne , ja asuin vuoden
    50 000 asukkaan pikkukaupungissa, koin että se pienuus ei sovi minulle,vaikka kaupunki oli tosi mukava, ja siellä oli helpompi tutustua ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa sopeutuisinko pieneen kaupunkiin kovin helposti enää, kaipaan jatkuvasti hieman rauhallisempaan ympäristöön mutten halua luopua kuitenkaan ison kaupungin mahdollisuuksista ja palveluista.

      Poista
  2. Ja jännä on nähdä, että millainen on omien suurkaupungissa kasvaneiden lasteni sielunmaisema. Siinä missä itse hakeudun mieluiten meren ääreen, omat lapseni taitavat viihtyä jossakin ihan muualla. Mihin he isona kaipaavat? Millaisessa paikassa haluavat omat lapsensa kasvattaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hakeudun myös meren äärelle ja kaipaan hieman rauhallisempaa ympäristöä. Tiedän kuitenkin ettei rannikon talvisin hiljainen pikku paikkakaan sovi minulle sillä kaipaan energiaa ja palveluita ympärilleni, ideaali olisikin ehkä suurkaupungin laitamilla, hyvien yhteyksien päässä oleva paikka.

      Poista
  3. Olipa kiva kirjoitus. :-)

    Kontrasti sinun ja tyttäresi lapsuuden välillä on kyllä melkoinen. Mutta toisaalta on varmasti valtavan ilahduttavaa huomata, miten hyvin tyttäresi on oppinut vastaamaan nykypäivän vaatimuksiin, kuten sosiaalisuuteen. Sosiaaliset taidot ovat sellaiset, mitä minä olisin toivonut oppineeni lapsuudessani enemmän.

    Minäkin olen muuten asunut ensimmäisen vuoteni mamman yläkerrassa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin ei varmaan osattu edes ajatella sosiaalisten taitojen tärkeyttä. Olin ujo ja pelkäsin esiintymistä mutta huomasin sitten myöhemmin nauttivani siitä. Hakeuduin näytelmäkerhoon ja myöhemmin oppaaksi joten kai se sisäinen puhuja ja esiintyjä vain odotti vuoroaan piilossa :) Mamman yläkerrassa oli ihana asua!

      Poista
  4. Sun tyttäresi sosiaalisuus ei siinä mielessä hämmästytä minua että olet kertonut miten itsekin olet turkkilaistunut ja oppinut käyttämään tarvittaessa kyynärpäitä ja avaamaan suusi jos on valittamisen aihetta jne. Minä taas en ollenkaan, ja omat lapseni täällä maailman toisella puolella latinoympyröissä ovat paikallisesta isästä huolimatta kovinkin suomalaisia, hiljaisia ja ujoja ja kilttejä, jopa siinä määrin että mies on välillä huolissaan heidän pärjäämisestään täällä kovassa maailmassa kaukana Suomen lintukodosta. Ja niin vähän minäkin, sillä sehän tiedetään että päällepäsmärit pärjäävät maailmassa paremmin ja ovat kai onnellisempiakin kuin hiljaiset hyssykät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... eikä siis tarkoitukseni ole luonnehtia sinua tai tyttöäsi päällepäsmäreiksi, se oli vain tuollainen kärjistetty yleistys.

      Poista
    2. :) Kyllä sitä tosiaan on joutunut hieman päällepäsmäröintiä opettelemaan sillä tosiaan hyssykät jäävät Turkissa kakkosiksi. Joskus olisi kyllä mukavaa että hieman vähempikin riittäisi mutta sosiaaliset taidot ovat Turkissa elinehto, onneksi neiti on oppinut ne ympäristön mukana. Turkkilaiset ovat muuten latinoihin verrattuna epäsosiaalisempia eli ihan yhtä kova ei ehkä ole kontrastikaan, turkkilaisissa asuu se hiljainen melankolisia lauluja yksin kuunteleva puoli.

      Poista
  5. Tyttäresi sosiaalinen elämä kuulostaa ihanalta. Hienoa, että lapset saavat myönteistä huomiota, ja paljon ihailua. Onko siellä tosiaan lasten turvallista kulkea ilman aikuista missä vaan? Ettei ole vaaraa tuhmista ...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa lapset saavat paljon positiivista huomiota, luulisin että siinä on yksi syy melko vahvaan itsetuntoon, joka monilla tuntuu olevan. Ei täällä kuten varmaan muissakaan miljoonakaupungeissa lasta voi yksin laskea vaan on aina valvovan silmän alla. Uhkana ovat lapsikaappaukset ja liikenne.

      Poista
  6. Huomasin saman eron jo Helsingin ja pienen maalaiskylän välillä; omien lasten lapsuus muotoutui jo Helsingissä valtavan erilaiseksi kuin omani! Molemmissa on hyvät puolensa. Helsingissä pidin erityisen paljon siitä, että lasten kaveripiiri oli kovin monikulttuurinen. Sellaista kaipasin itse lapsuudessa! Toisaalta koin myös, että Helsingissä oli monia sellaisia nurjia puolia, joista olin itse lapsuudessa säästynyt täysin. Tällä hetkellä elämme elämää, jossa olemme onnistuneet hyödyntämään sekä pienen paikkakunnan että suurkaupungin parhaat puolet :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta meinasin kirjoittaakin että nykyisin esim monet miljoonakaupungit muistuttavat elämäntyyliltään enemmin toisiaan kuin saman maan iso kaupunkin ja pieni kylä. Turkissa erot ovat varsin isot ja kyläkulttuurin ja kaupunkikulttuurin välillä on valtava railo.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit